www.archive-fi-2014.com » FI » S » SEAMK

Choose link from "Titles, links and description words view":

Or switch to "Titles and links view".

    Archived pages: 106 . Archive date: 2014-08.

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Suomen toistaiseksi korkein puukerrostalo, Lintuviita2, on tehty CLT- tilaelementeistä.. Puurakentamisen yleistymisen esteenä on muun muassa ollut käsitys puutalon heikosta kestävyydestä.. Puurakentamista on toistaiseksi tutkittu melko vähän Suomessa.. Esimerkiksi käytännön tutkimus rakenteiden rakennusfysikaalisesta toiminnasta on vähäistä.. Puukerrostalo tutkimusympäristönä hankkeessa kartoitetaan tutkimustarpeet, suunnitellaan mittausjärjestelmä ja haetaan yhteistyökumppaneita tutkimuksen toiseen vaiheeseen.. Tutkimuksen myötä saadaan tietoa puutalon käyttäytymisestä ja kestävyydestä erilaisissa olosuhteissa.. Ruotsissa kehitetty teollista puurakentamista.. Suomessa lähdettiin edistämään puun jatkojalostusta 1990- luvulla, kun rakennusalalla toivuttiin romahduksesta ja puulle haluttiin löytää uusia käyttökohteita.. Suomessa rakennettiin puukerrostaloja tässä buumissa mm.. Ouluun, Helsingin Viikkiin ja Ylöjärven asuntomessuille.. Puuinfo lanseerasi Suomeen pohjoisamerikkalaista Platform- järjestelmää, jossa kerrostalon elementit tehdään paikan päällä ja asennetaan kerros kerrokselta.. Puukerrostalorakentaminen oli ollut unohduksissa vuosikymmeniä ja rakentajien oli opeteltava puurakentaminen uudestaan ja vieläpä täysin uudella tekniikalla.. Ruotsissa tehtiin samoihin aikoihin puukerrostalopilotteja.. Sielläkin puukerrostalorakentaminen oli ollut vuosikymmeniä jäissä.. Ruotsalaiset lähtivät kehittämään useita eri tekniikoita ja erityisesti teollista puurakentamista.. Korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja viranomaisten saumattomalla yhteistyöllä puukerrostalorakentaminen kehittyi kannattavaksi liiketoiminnaksi ja se on johtanut puukerrostalojen osuuden kasvamiseen nollasta 15 prosenttiin.. Suomessa 90-luvun puurakentajat, rakennusliikkeet, kokivat pilottikohteissaan sen verran tappioita, että ne eivät halunneet jatkaa kehitystyötä.. Nyt parikymmentä vuotta on kulunut, puurakentaminen on kirjattu viiteen peräkkäiseen hallitusohjelmaankin, mutta siltikään ei ole päästy kilpailukykyisiin ratkaisuihin.. Ruotsissa kehitys on mennyt siihen, että  ...   (Lintuviita 2) tällä tekniikalla Lakean toimesta.. Jyväskylään nousee kesällä vielä korkeampi puukerrostalo.. Talo rakennetaan CLT:stä valmistetuista tilaelementeistä ja on 8- kerroksinen.. Tutkimushanke Seinäjoen asuntomessuilla.. Ennakkoluulojen hälventämiseksi, menetelmien kehittämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi puukerrostalotutkimusta täytyisi tehdä paljon nykyistä enemmän.. Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat saaneet rahoitusta Puukerrostalo tutkimusympäristönä, vaihe 1 yhteishankkeeseen.. Tässä ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus etsiä rakennettava kohde, kartoittaa mittaus- ja tutkimustarpeet sekä suunnitella mittausjärjestelmä seuraavaa vaihetta varten.. Lakea suunnittelee Seinäjoen asuntomessuille 4- kerroksisia puukerrostaloja CLT- tilaelementtitekniikalla rakennettavaksi.. Kohteesta saataneen maailmanlaajuisestikin katsottuna ensimmäinen CLT- tilaelementtikerrostalotutkimuskohde.. Suunnitelmissa on tehdä ainakin rakennusfysikaalisia mittauksia, mitattavia asioita ovat mm.. sääolosuhteet, rakennuksen mikroilmasto, rakenteiden lämpö- ja kosteusteknisen toiminnan mittaukset, energiankulutus ja sisäilmasto-olosuhteet.. Tässä vaiheessa yhteistyökumppaneiden haku on vielä käynnissä.. Teksti.. : Tuulia Taanila.. Kirjoittaja toimii hankkeen projektipäällikkönä.. Puukerrostalo tutkimusympäristönä, vaihe 1.. Toteuttajina Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Tampereen teknillinen yliopisto.. Hankkeen päärahoittajana toimii Etelä-Pohjanmaan Liitto (EAKR) ja sen toiminta-aika on 1.. 1.. 2014 28.. 2.. 2015.. TKI-SePRO - Tutkimuksia ja julkaisuja.. Kommentoi artikkelia.. Nimi tai nimimerkki.. Kommentti.. Laskutehtävä roskapostirobottien varalta.. SePROn toimitus lukee kommentit ennen julkaisua.. Asiattomia kommentteja ei julkaista.. Kommentit.. Ovatko 2000-luvun alun eteläpohjalaiset kasvuyritykset onnistuneet jatkamaan kasvua heikon taloussuhdanteen aikana, ja millaiset strategiset toimenpiteet ovat yhteydessä kasvuun ja menestykseen? Näitä asioita selvitimme seurantatutkimuksella, johon osallistui 123 maakunnan yritystä..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=55&story=506&kommentoi=true
    Open archive

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Kerro kaverille.. *Sähköpostisi.. *Vastaanottajien sähköpostiosoitteet.. Sähköpostiosoitteet tulee erotella pilkulla.. Generoitu viesti.. Tutkimushankkeella syvennetään puurakentamisen osaamista http://sepro.. velemu.. fi/index.. php?preview=1&magazine=30&topic=55&story=506.. Viestisi..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=55&story=506&kerro=true
    Open archive

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: - Tuoreet SeAMKilaisten tekemät tutkimukset käsittelevät mm.. yrittäjyysaikomuksia ja sosiaalityön menetelmiä, tietopalvelusihteeri Minna Karvonen kertoo.. Omassa julkaisusarjassa on lisäksi on seurattu tutkinnon suorittaneiden sijoittumista työelämään, tutkittu pohjalaismaakuntien hyvinvointia sekä nuorten metsien ympäristönhoito- ja työturvallisuusseikkoja.. Enemmän sekä näistä että muista sarjan julkaisuista voit lukea kirjaston verkkosivulta.. SeAMK Julkaisut.. Sarjan julkaisut ilmestyvät tavallisesti e-kirjana, ja voit lukea ne omalta ruudultasi.. Linkit e-kirjoihin löytyvät paitsi Plarista myös.. Theseuksesta.. Oman sarjan ohella SeAMKilaiset ovat ahkerasti julkaisseet myös muualla.. Yksi tuoreimmista on Timo Toikon toimittama.. Sosiaalityön menetelmien jäljillä.. Kirjan artikkeleissa SeAMKkilaiset käsittelevät mm.. intuitiota, valtaistavaa sosiaalityötä ja voimaantumista.. Kirjaa  ...   julkaisua.. Seinäjoen ammattikorkeakoulun.. julkaisuluetteloon.. kerätään SeAMK:n henkilökunnan julkaisutietoja, jotka toimitetaan vuosittain OKM:lle korkeakoulukirjastosta.. Julkaisutietoja kerätään useissa kategorioissa.. Tiedot kaikkien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen julkaisutoiminnasta julkaistaan aikanaan sekä.. Vipusessa.. että.. Juulissa.. Viime vuonna OKM:lle toimitettiin SeAMKista yli 200 julkaisun viitetiedot.. Kun tähän ynnätään vielä viitisenkymmentä Klasi-julkaisua, päästään aika mukavaan vuosittaiseen julkaisumäärään.. Tänä vuonna julkaisuluetteloon on tallennettu 69 julkaisun tiedot, aloina tavallisimmin liiketoiminta, sosiaaliala sekä metsäala.. Henkilökunnan viimeisimpiä julkaisuja on mahdollista seurata RSS-syötteenä.. Lisätietoja kirjaston verkkosivulta:.. Seinäjoen ammattikorkeakoulun henkilökunnan julkaisuluettelo.. Teksti:.. Minna Karvonen.. Kirjoittaja toimii tietopalvelusihterinä Seinäjoen korkeakoulukirjastossa.. Kuva.. : Leena Elenius.. |.. Tulosta.. Jaa Facebookissa.. Tweet..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=55&story=513
    Open archive
  •  

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Tutkimistamme yrityksistä hieman yli puolet (53 %) oli kasvanut kumulatiivisesti vähintään 20 % vuodesta 2005 vuoteen 2011.. Toisaalta seitsemän vuoden ajanjaksolla yli kolmasosalla yrityksistä kasvu oli negatiivista, eli liikevaihtoa oli vähemmän vuonna 2011 kuin mitä sitä oli vuonna 2005.. Positiivisesti kasvaneita yrityksiä oli erityisesti 5 9 työntekijää työllistävissä yrityksissä; yli kolmeneljäsosaa tämän kokoluokan yrityksistä oli kasvanut.. Tämä vahvistaa yleistä oletusta, että kasvun alkuun päässeissä mikroyrityksissä on merkittävää kasvupotentiaalia.. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että kasvu seuraa kasvua: yritykset, jotka ovat aiemmin kasvaneet, tavoittelevat eniten kasvua myös tulevaisuudessa.. Eteläpohjalaiset yritykset ovat tutkimuksen mukaan ns.. nice growth -yrityksiä; ne kasvavat hitaasti mutta kannattavasti.. Tutkitut yritykset ovat pystyneet pitämään niin kannattavuuden, vakavaraisuuden kuin maksuvalmiudenkin kohtuullisen hyvällä tasolla taloudellisesti haastavan suhdanteen aikana.. Edellytyksenä on ollut, että nämä yritykset ovat olleet ennen laskusuhdannetta vakaassa taloudellisessa tilanteessa.. Taloudellisesti kohtuullisen hyvän tason  ...   tulorahoituksella.. Pelkkä tehostaminen ei riitä pidemmällä aikavälillä.. Maakunnan yritysten kilpailukyvyn säilymisen ja kehittymisen näkökulmasta oleellinen kysymys on, kuinka pitkälle panostaminen olemassa olevan tehostamiseen kantaa.. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että aktiivinen ote yrityksen kehittämiseen ylipäänsä on yhteydessä taloudelliseen ja liiketoiminnalliseen menestykseen.. Yritykset, jotka panostavat myös uuden kehittämiseen, jotka pyrkivät hankkimaan markkinainformaatiota ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin, ja jotka hyödyntävät ulkopuolista asiantuntemusta sekä monipuolista seuranta- ja tunnuslukuinformaatiota, ovat todennäköisemmin menestyneet.. Myös hallitus- ja johtoryhmän aktiivisuus on yhteydessä yrityksen menestymiseen.. Vaikka mainitut tekijät eivät suoraan selitä liikevaihdon kasvua, ne selittävät kuitenkin yrityksen positiivista liiketoiminnallista ja taloudellista kehittymistä.. Myös yritysten yhteistyö korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa oli yhteydessä kasvuun.. Hanke valmistuu lokakuun 2014 loppuun mennessä.. Sen lopputuloksena tullaan esittämään toimenpide-ehdotuksia kasvuyrittäjyyden edistämiseksi tulevalla ohjelmakaudella.. Hanketta rahoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus EAKR-rahoituksella.. : Elina Varamäki, Anmari Viljanmaa, Kirsti Sorama Sanna Joensuu / SeAMK Liiketoiminta..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=55&story=503
    Open archive

  • Title: Tutkimushankkeella syvennetään puurakentamisen osaamista
    Original link path: /print.php?topic=55&story=506
    (No additional info available in detailed archive for this subpage)

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: SeAMKin sosiaali- ja terveysalan yksikössä toteutettu SOIL-hanke on pureutunut viiden eteläpohjalaisen pilottialueen kanssa sosiaalialan tehtävärakenteiden uudistamiseen.. Hankkeessa on kehitetty sosiaalialan työhön malli, jossa sosiaalialan koulutusten tuottama osaaminen hyödynnetään täysipainoisesti.. Mallille luo pohjaa uusi valtakunnallinen sote ratkaisu kymmenine lakiuudistuksineen.. Yksi keskeisimmistä on sosiaalihuoltolain päivittäminen, mitä perustellaan yhteiskuntarakenteiden, sosiaalialan asiakastarpeitten ja koulutusrakenteiden muuttumisella.. Koulutusrakenteen muutokseen on myötävaikuttanut ennen kaikkea ammattikorkeakoulujärjestelmä, joka on tuonut sosiaalisen kentälle sosionomi- ja sosionomi yAMK sekä geronomi tutkinnot.. Uudessa sote -ratkaisussa valtioneuvosto on tuonut esille, että sosiaalialan ammattikentän uudenlainen osaaminen ei ole täysmittaisesti käytössä.. Esimerkiksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon hyödyntäminen julkisella sektorilla on liian vähäistä.. Sosiaalihuollon ammattirakenteen pulmana tällä hetkellä on lähes kroonistunut, rakenteellinen sosiaalityöntekijäpula ja lisäksi työn haastavuus ja resurssien ristiriita näkyvät työntekijöiden suurena vaihtuvuutena.. Maakuntakorkeakoulun kartoituksen mukaan nämä seikat ovat nousseet keskeiseksi kehittämisteemaksi myös alueemme kunnissa ja mm.. tämä on ollut pontimena SOIL-hankkeen käynnistämiselle.. SOIL - tulevaisuuden osaamisrakenteet voidaan ottaa käyttöön heti.. Sosiaalialan osaamisrakenteet innovatiivisessa liikkeessä (SOIL) -hankkeessa on luotu uusi sosiaalialan tehtävärakennemalli.. Se perustuu esimiestehtävien, asiantuntijatehtävien ja asiakastyön tehtävien kolmijakoon.. Malli luo tilaa tehdä sosiaalityötä eri koulutustasojen tuottaman tietotaidon ja osaamisen maksimoimiseksi.. Malli pohjautuu kuntien asiakastarpeisiin, olemassa oleviin työntekijäresursseihin sekä eri puolella Suomea toteutettujen tehtävärakenneuudistusten tuloksiin.. Lisäksi malliin on  ...   nähty rakenteita uudistavana ja sote -ratkaisun hengen mukaisena, varteenotettavana vaihtoehtona sosiaalipalveluiden rakennetyössä.. Prosessin tuloksina voidaan mallin lisäksi pitää uudenlaista kuntien ja alueiden välistä yhteistyötä, jonka avulla on pystytty ajantasaisesti tuomaan kuntien ja alueiden ääni suoraan valtakunnan kehittämistyöhön vaikuttamista aidoimmillaan!.. : Sinikka Volanto.. Kirjoittaja on hankkeen prohjektipäällikkö.. Soil-hanke on toteutettu Etelä-Pohjanmaan liiton kehittämisrahalla sekä kuntarahoituksella.. Hanketta toteutetaan ajalla 1.. 9.. 2013 - 30.. 6.. TKI-SePRO - Tutkimusta ja kehittämistä.. Seinäjoen ammattikorkeakoulu on jo 16 vuoden ajan luonut suhteita Latinalaiseen Amerikkaan ja järjestänyt Etelä-Amerikan liiketoiminnan ja kulttuurin kursseja niin yrittäjille kuin opiskelijoillekin.. Viime syksynä käynnistetty hanke tähtää liiketoiminta- ja palvelukeskuksen konseptoimiseen.. SeAMKin hankkeessa selvitetään pk-yritysten toiminnallisen tehokkuuden kasvattamista tuotannonohjauksen ja tuotantoverkoston kehittämisen näkökulmasta.. Hankkeessa tarkastellaan verkostomaisesti toimivan yrityksen materiaali- ja tietovirtoja ja tutkitaan simuloinnin hyödyntämismahdollisuuksia niiden tehostamisessa.. Viime syksynä käynnistyneessä Frami Food hankkeessa rakennetaan elintarvikesektorin oppimisympäristöjä.. Tavoitteena on lähentää SeAMK Elintarvike- ja maatalous yksikön Ilmajoen ja Framin kampusten ruokaketjun opetukseen liittyviä toimintoja - ilman kuntaliitosajatuksia!.. Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla on Suomen EU-jäsenyyden aikana raivattu peltoa kymmeniä tuhansia hehtaareja.. Raivatuista pelloista noin 40% on turvemaita, joissa ongelmana ovat ravinteiden karkaaminen vesistöihin ja heikko kantavuus.. Hydro-Pohjanmaa-hanke on selvittänyt raivauksen syitä haastattelemalla yhteensä 30 maataloustuottajaa Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=35&story=507&kommentoi=true
    Open archive

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Sosiaalialan osaamisrakenteet innovatiivisessa liikkeessä - SOIL http://sepro.. php?preview=1&magazine=30&topic=35&story=507..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=35&story=507&kerro=true
    Open archive

  • Title: Sosiaalialan osaamisrakenteet innovatiivisessa liikkeessä - SOIL
    Original link path: /print.php?topic=35&story=507
    (No additional info available in detailed archive for this subpage)

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Pk-yrityksen toiminnallisen tehokkuuden kasvattaminen (TOTE) -hankkeen idea.. Pk-yritysten toiminnallisen tehokkuuden kasvattaminen.. (TOTE) -hankkeen toteutus on jaettu kokonaisuuksiin, joissa tarkastellaan yritysten toiminnan- ja tuotannonohjauksen nykytilaa, yritysverkoston sisäistä logistiikkaa sekä simulointityökalujen hyödyntämismahdollisuuksia yritysverkoston toiminnan tehostamisessa.. Lisäksi hankkeessa toteutetaan aihekokonaisuuksiin liittyviä workshoppeja.. Hankkeen idea esitetään oheisessa kuvassa.. Syötettä hankkeelle saadaan Koneteollisuuden kilpailukyvyn kehittäminen (KoKiKe) hankkeessa toteutetusta haastattelututkimuksesta.. KoKiKe on SeAMK Tekniikan ja TTY:n yhteinen hanke.. Haastatteluissa selvitettiin koneteollisuuden tuotantoon, tuotannonohjaukseen sekä niiden tietojärjestelmiin liittyviä kehityshaasteita.. Asiakkaiden vaatimukset toimitusaikojen lyhentämisestä ja korkean toimitusvarmuuden ylläpidosta sekä eräkokojen jatkuva pieneneminen haastavat myös näiden alihankkijoina toimivat yritykset miettimään keinoja toimintansa kehittämiseksi.. Vaatimukset ulottuvat yritysverkoston viimeiseen toimijaan  ...   järjestelmistä ja selvittää miten yrityksen tulisi valmistautua järjestelmän käyttöönottoon.. Hankkeessa kartoitetaan yhden tai kahden verkostomaisesti toimivan yrityksen materiaali- ja tietovirrat verkostotasolla sekä rakennetaan niistä simulointimalli.. Kerättyä tietoa ja simulointimallia hyödyntämällä etsitään mahdollisia tehostamiskohteita verkostossa liikkuvista materiaali- ja tietovirroista.. Tätä työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä projektiin osallistuvien yritysten kanssa.. teknologia-asiamies Kari Levä, joka toimii TOTE-hankkeessa projektipäällikkönä sekä ja tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Katajisto, joka toimii KoKiKe-projektin projektipäällikkönä.. Kuva:.. projekti-insinööri Toni Luomanmäki, SeAMK Tekniikka.. Pk-yritysten toiminnallisen tehokkuuden kasvattaminen (TOTE) hankkeen kohderyhmänä ovat Etelä-Pohjanmaalla toimivat teknologiateollisuuden pk-yritykset.. Hankkeen toteutusaika on 1.. 2014 - 28.. Päärahoittajana on Etelä-Pohjanmaan liitto (EAKR).. Lisää hankkeesta SeAMKin.. projektitietokannassa..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=35&story=504&kommentoi=true
    Open archive

  • Title: Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti: SePRO
    Descriptive info: Kilpailukyvyn kehittäminen pienempien ja isompien yritysten yhteinen haaste http://sepro.. php?preview=1&magazine=30&topic=35&story=504..

    Original link path: /index.php?preview=1&topic=35&story=504&kerro=true
    Open archive

  • Title: Kilpailukyvyn kehittäminen pienempien ja isompien yritysten yhteinen haaste
    Original link path: /print.php?topic=35&story=504
    (No additional info available in detailed archive for this subpage)



  •  


    Archived pages: 106